keskiviikko 27. elokuuta 2014

Aamuvirkku iltalenkillä




Mitä tapahtuu, kun aamuvirkku lähtee lenkille vasta illalla?
Nauttii upeasta auringonlaskusta niin, että tulee jo kiire pois metsästä ennen pimeän tuloa :) 

Viime viikolla innostuin ystävän innoittamana ilmoittautumaan tulevana lauantaina juostavalle Midnight Runille. Jo ilmoittautumislomaketta täyttäessäni mietin, että mitenköhän tälläinen aamuvirkku jaksaa enää iltayhdeksän jälkeen laittaa lenkkareita jalkaan, saati sitten juosta normilenkkiä kovempaa… Montaakaan lenkkiä en muista juosseeni ilta yhdeksän jälkeen...

Sunnuntai- iltana lenkkeillessäni tein muutamia huomioita, joihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota ennen iltalenkille lähtöä.

* syö vain kevyesti pari tuntia ennen juoksua. Tämä oli ensimmäinen asia, johon kiinnitin juoksun aikana huomiota. Aamuisin pystyn lenkkeilemään ja tekemään kovankin treenin tunti pari aamupalan jälkeen, mutta nyt illalla reilu kaksi tuntia treenin ja ruokailun välillä oli liian lyhyt aika. Iltaruoka (kanaa ja grillattuja kasviksia) ei ehtinyt kunnolla sulaa, ja olo lenkin jälkeen oli todella epämukava. Jos olet iltaliikkuja, niin testaamalla löydät itsellesi sopivat pre-workout ateriat. Hyvä vaihtoehto olisi esimerkiksi marja- tai vihersmoothiet, jotka täyttävät, mutta myös sulavat nopeasti.

* vauhti. Jos haluat mennä ajoissa nukkumaan, kannattaa kovemmat lenkit tehdä hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa- joillakin iltatreenaaminen saattaa viedä yöunet. 

* valitse valaistureitti ja käytä heijastimia. Auringonlaskua oli ihana seurata ja kuvailla pienen metsäjärven rannalla, mutta kannattaa muistaa, että illat pimenevät koko ajan aikaisemmin. Takaisin mökille päästyäni oli jo lähes täysin pimeää. Heijastin kannattaa ottaa nyt myös käyttöön ja monissa urheiluvaatteissa onkin heijastimet.

* oikeanlainen vaatetus. Iltaisin alkaa olla jo viileää ja sateistakin. Pieni vesisade ei ole este lenkkeilylle, kunhan kiinnittää huomiota oikeanlaiseen vaatetukseen. Ilmojen viilennettyä monet ovat saaneet riesakseen jo ensimmäisen syysflunssan.




Oletko sinä aamu- vai iltalenkkeilijä? Mitä vinkkejä antaisit iltaliikkujille?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti