tiistai 29. heinäkuuta 2014

Keep Active



Viimeinen lomapäivä lähenee loppuaan, mutta onpa vain levännyt ja rentoutunut olo. Aktiiviset lomat sopivat minulle parhaiten ja luonnosta saan niin paljon energiaa ja uutta inspiraatiota. Myös uintia ja puutarhanhoitoa voisi kutsua aktiiviseksi meditoinniksi. 

Espanjan lomamatkan jälkeen oli kiva viettää aikaa mökillä perheen ja ystävän kanssa. Samalla saatiin Lauran kanssa tehtyä oikein kunnon kolmen päivän treenisessiot. 


Sunnuntaina teimme ajallisesti pitkän juoksulenkin, joka olikin pisin lenkkini sitten viime syyskuun. Lähes kaksi tuntia juoksua pitkin soratietä ja metsäpolkuja. Poluilla samaan matkaan menee huomattavasti kauemmin aikaa kuin maantiellä. Katse pysyy tiiviisti kivissä, kannoissa ja kiemurtelevassa polussa. Jalka ja juoksu tuntuvat nyt hyvältä- kolme juoksulenkkiä viikossa on sopiva määrä. 


Maanantaiaamuna lähdimme heti aamupalan jälkeen vaeltamaan Pirkan hölkän maastoihin. Matka sujui reippaasti kävellen Rutajärvelle ja kivimäen "ulkopunttiksen" kautta Valkeakoskelle, jossa lähes kolmen tunnin vaelluksen jälkeen pidimme pienen evästauon. Välipalapatukat, trail mix- sekoitukset ja omena ovat käteviä eväitä on the go. Vaellusreitit kannattaa myös suunnitella niin, että matkalla on mahdollisuus täyttää vesipullot. Hyvä olisi kantaa mukana myös kyypakkausta ja rakkolaastareita. Jälkimmäisiä ei tietenkään ollut mukana ja ensimmäistä kertaa vuosiin sain molempiin kantapäihin sellaiset rakot, että sisulla vedin viimeiset 15 kilometrit.

Paluumatkalla pidimme reipasta vauhtia yllä, ja juuri ja juuri ehdimme takaisin Rutajärvelle sateelta ja ukkoselta suojaan. Melkein tunnin odotimme katoksen alla ukonilman laantumista. 


Lähes kuuden tunnin ja 30 kilometrin jälkeen maistui mökillä ruoka; grillattua kanaa ja halloumia avocadosalaatin kanssa. Jälkkäriksi ex-tempore raakakakkua mangosta ja sitruunasta, sekä lasilliset kuohuvaa. 

Sunnuntaina 5.10 juostaan 54. Pirkan hölkkä Valkeakoskelta Tampereelle, ja suunnitelmissa olisikin tänä syksynä juosta se ensimmäistä kertaa! Kävinkin heti katsomassa tapahtuman nettisivut ja iloiseksi yllätykseksi huomasin, että tapahtuma alkaa jo aamulla kello 9. Kiva, ettei tarvitse koko päivää odottaa juoksua. Matka, 33 kilometriä, on kuuleman mukaan rankka ja mäkinen, mutta varmasti mukavampi pohja juosta kuin kovalla asfaltilla. 




Tänään teimme vielä mäkitreeniä tutuissa hiihtomaastoissa Korkeakankaalla. Aurinko paistoi lämpimästi ja parin tunnin treenin jälkeen oli ihana pulahtaa vielä uimaan Sääksmäen silloille- juuri ennen rankkasadetta ja ukonilmaa. 

Nyt on oma treenikiintiö vähäksi aikaa täynnä ja mukava keskittyä kuulatunteihin, treenattavien ohjelmiin ja syksyn uusiin tuuliin :) 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti