torstai 17. huhtikuuta 2014

Breakfast Bowl


"The food you eat can be either the safest and most powerful form of medicine or the slowest form of poison"    -Ann Wigmore

Every morning I start my day with nutrient rich, enerzising and tasty breakfast. My body is the only place I need to live, so I will take good care of it. 




En varmaan koskaan kyllästy aamupaloihin. Sitä tuskin olen skipannut montaakaan kertaa, kun taas lounas saattaa helposti venyä pitkälle iltapäivään. Päivä alkaa parhaiten ravitsevalla aamupalalla. Herään mieluummin vartin/ puoli tuntia aiemmin, että ehdin rauhassa lukea päivän lehdet ja syödä aamupalan. Välillä se tarkoittaa sitä, että olen pystyssä jo ennen kuutta. Silloin ehdin puristaa tuoreen mehun koko perheelle. Herääminen ei ole vaikeaa, sillä mitä lähemmäksi kesää mennään, sitä aiemmin sisäinen kelloni herättää. 

Tällä kertaa aamupalalla raikas appelsiini/porkkanamehu ja luomu Alpro soijajugurttia sekoitettuna turkkilaiseen jugurttiin. Päälle pilkoin banaania, mustikoita, siitepölyä ja suosikki hedelmääni avocadoa. Kyllä, avocadoa! Sopiikin muuten oikein hyvin, kannattaa testata. 

Maitotuotteita käytän vain harvoin, mutta edellispäivänä tehdystä Tikka Masalasta jäi sopivasti muutama lusikallinen turkkilaista jugurttia vielä aamupalalle. Usein saankin kysymyksiä maitotuotteista ja niiden käytöstä. Syynä omaan maidottomuuteeni ovat ikävät vatsavaivat- lähinnä turvotus ja ilmavaivat. Silloin tällöin syötynä vaivat pysyvät kurissa. Harvalle aikuiselle maitotuotteet suurissa määrin nautittuna sopiikaan, mutta toiset voivat huoletta syödä/juoda ilman minkäänlaisia oireita- kukin tyylillään. Valkoiset juustot, kuten vuohenjuusto, halloumi, feta ja Buffalo mozzarella sopivat yleensä monelle samoista vaivoista kärsiville. Edellä mainittuja käytänkin paljon salaateissa.


My day has a best start with a nutrient rich and tasty breakfast. I prefer to wake up a bit earlier to read the paper and eat my breakfast without hurry. My morning glory :) 

This time my bowl was filled with some organic Alpro soy yogur mixed with Turkish yogurt, topped with some banana, blueberries, avocado and bee pollen. I don't really use that much dairy, cause my tummy is a bit sensitive. Now and again it's ok, in small amounts. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti