perjantai 3. tammikuuta 2014

Its all about core!



Harvoin teen uuden vuoden lupauksia, kevennyksiä, karkkilakkoja jne. Enkä aio niitä sen kummemmin tänäkään vuonna tehdä, sillä koen, että kun ruokavalio ja treenit ovat ympäri vuoden suht kohdillaan, ei joulun ajan rentoilu haittaa ollenkaan. Itse asiassa välillä tekee ihan hyvää olla miettimättä liikaa ja poiketa vanhasta kaavasta- eikä se automaattisesti tarkoita jotain epäterveellistä. Oma herkku lomalla oli soijacappuccino ja uppomunat, mutta menihän sitä suklaatakin ja ulkona tuli syötyä huomattavasti useammin. Loman jälkeen paluu arkiruokailuun kuitenkin riittää. 

Mutta yhden tavoitteen aion itselleni kuitenkin asettaa: tavoitteena on seisoa käsillä ilman tukea. Käsilläseisonta on aina ollut itselleni se kinkkinen juttu, vaikka esim. päälläseisonta sujuukin hyvin ilman tukea. 


Käsillä seisonnassa kuin niin monessa muussakin liikkeessä (lähes kaikessa!), keskivartalon tuki on kaiken a ja o. Liike lähtee keskivartalosta ja siksi vahvat vatsalihakset ja alaselän lihaksisto on hyvä pitää kunnossa. Myös ruokavalio on keskeisessä roolissa, jos tavoitteena on vatsalihaksien näkyvyys eli sixpack. Ja totta onkin sanonta "vatsalihakset tehdään keittiössä!". Eli tarkista annoskoot, rytmitä ruokailu ja syö mahdollisimman tuoretta itse tehtyä ruokaa, unohtamatta kasviksia ja hedelmiä, hyvälaatuisia rasvoja sekä varmista riittävä proteiininsaanti. 

Vatsalihaksia on hyvä vahvistaa perusliikkeiden lisäksi myös tasapainoa vaativilla liikkeellä, jossa keskivartalon käyttö on keskeisessä osassa, kuten esimerkiksi alla olevassa liikkeessä jumppapallon päällä. Kannattaa testata! Myös monet pilatesliikkeet ja jooga-asanat ovat  hyviä kehittämään keskivartalon lihaksia- etenkin niitä syviä lihaksia. Tasta pääset vanhaan core postaukseen, jossa video ja vatsalihasliikkeitä kuvina.

P.S Illalla kahvakuulaillaan Westendissa Hiiralan hiekkakentällä kello 16.30! Tervetuloa mukaan aloittamaan vuosi 2014 sporttisissa merkeissä! Tänään keskitytään keskivartaloon ;)


Tämä voisi olla myös yksi tavoite ensi vuodelle... 

On the Go snack & Running World












Rarely I make New Years resolution. I think that, if you are healthy all year round, it doesn't really matter that much if you just relax a bit over the Xmas time. It can actually make good to break the rules and do something completely different- and it doesn't have to mean that its unhealthy. Just getting back to normal eating habits after is enough. 

But one thing I want to learn to do properly this year is a hand stand. That's been my goal for so long, but I just have to practise more. 

In handstands like in so many other exercises (almost everything you do!), it all starts from the core. That's why it's really important to have a strong core and not just doing crunches, but doing balance exercises too. And don't forget that abs are made in the kitchen! So make sure that you eat good healthy foods too. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti