sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Potkua päivään raakapuurosta


Ensikosketuksen raakaruokaan sain melkein kymmenisen vuotta sitten Lontoossa, joogaopettaja-koulutuksessa. Niihin aikoihin ostin myös ensimmäisen mehulinkoni, joka on mystisesti kadonnut monien muuttojen aikana... Koulutuksen aikana myös ruokavalioni muuttui huomattavasti kasvisvoittoisempaan suuntaan. 

Ensimmäisellä raakaruoka- kurssilla kävin Amsterdamissa asuessamme, joka osoittautuikin raakaruokailijan unelmaksi. Siellä opin tekemään raakalasagnet, kastikkeet, puddingit, kakut, suklaat ja smoothiet, mutta raakapuuroon sain ensi kosketuksen vasta jenkeissä, jossa ihania raakaruokia sai ostettua monista paikoista ympäri kaupunkia. Omia suosikkipaikkoja ovat Organic Avenue, Juice Press ja One Lucky Duck. Ravintoiloista ehdottomasti Pure Food & Wine. En malta odottaa, että pääsen taas kaikkien niiden raakaherkkujen äärelle :) Usein ostin ensin "valmispuuron" kotiin ja sisällysluetteloa katsomalla tuunailin kotona vastaavanlaisen oman versioni. Raakaruokailu ei Nycissäkään ole halpaa, ja siksi on hyvä opetella tekemään ruuat itse. Ja kaiken lisäksi se on vielä helppoa! Kannattaa rohkeasti vain testailla uusia reseptejä. 

Raakapuuro on pitkään ollut se ei niin lemppari aamupala. Jotenkin olen aina ajatellut, että puuro on parasta lämpimänä, pitkään haudutettuna. Tai, ehkä kohdalle ei vaan ole vielä osunut omaan makuun sopivaa. Vaikka onhan chiapudding vähän niin kuin puuroa...



Muutama viikko sitten annoin raakapuurolle uuden mahdollisuuden, tai paremminkin jo sitä edellisenä iltana. Laitoin desin kauraryynejä, reilun ruokalusikallisen tulsia ( voit käyttää myös chian-siemeniä) ja noin 1 1/2dl mantelimaitoa kulhoon "tekeytymään" yön yli. Aamulla lisäsin joukkoon 1/2 banaanin, hieman hunajaa ja rusinoita. Nopea pyöräytys Vitamixillä ja puuro on valmis! Päälle vielä omatekemää mustikkaista chiahilloa, jonka ex-tempore valmistin hyvinvointi-illasta jääneistä mustikoista, ja mehiläisen siitepölyrakeita. Mmmmm, ja maistuu todellakin myös kylmänä!

Tulsi eli pyhä basilika sisältää paljon... 

• Proteiinia 
• C-vitamiinia, joka parantaa vastustuskykyä ja taistelee bakteereita ja viruksia vastaan. 
• Antioksidantteja, jotka hidastavat solujen ylihapettumista ja suojaavat vapaiden radikaalien aiheuttamilta vaurioilta.

Perinteisesti tulsia on käytetty kuumeeseen, yskään, astmaan, ihottumiin, ruuansulatusvaivoihin ja muistin parantamiseen. Ayurvedassa tulsia käytetäänkin lähes kaikissa lasten lääkkeissä. Tulsi auttaa myös stressinhallinnassa, vahvistamaan hermostoa ja lisää suorituskykyä.

Jouluastiat pääsivät käyttöön:) 


4 kommenttia:

  1. No on kyllä ihan super hyvän näköistä :-) Ja nuo Taika(?)-astiat on kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipsa :) Suosittelen testaamaan!

      Taika on myös mun suosikki. Ihan tulee joulufiilis :)

      Mukavaa sunnuntaita :)

      Heidi

      Poista
  2. oiiii kuulostaapa hyvältä ! :) Täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Anni,

      Suosittelen! On hyvää ja helppo tehdä :)

      Mukavaa päivää :)

      Heidi

      Poista