lauantai 10. elokuuta 2013

Toivepostaus: Raskausajan liikunta


Tätä postausta on toivottu jo jonkun aikaa sitten- nimittäin raskausajan liikunta. 

Raskaus ei ole sairaus, eli jos olet liikkunut jo ennen raskautta, niin mikään ei estä urheilemista normaalisti sujuvan raskauden aikana. Päinvastoin, liikkumattomuus voi olla suurempi haitta. Muuttuvalla keholla on kuitenkin omat vaatimuksensa, ja siksi on hyvin tarkeää kuunnella omaa kehoaan ja hidastaa menoa, jos siltä tuntuu. Jokainen raskaus on ainutlaatuinen, ja siksi ei kannata vertailla omaa raskautta naapuriin tai ystäviin. Toiset voivat kärsiä todella rajusta pahoinvoinnista, kun toiset taas eivät huomaa mitään eroa ja jatkavat menoa vanhaan tapaan. 

Itse kärsin molemmissa raskauksissa todella pahasta alkupahoinvoinnista aina viikolle 18 asti, ja silloin liikkuminen ei tullut mieleenkään- ainakaan vessanpyttyä kauemmaksi. Jäiset mustikat ja kylmät perunat olivat ainoat ruuat, jotka jotenkuten pysyivät sisällä. Toisessa raskaudessa olin täydessä liikuntakiellossa koko raskauden ajan- jopa ruuanlaitto ja kotityöt olivat kielletty. Hyvä kunto auttoi kuitenkin palautumaan raskaudesta helposti, vaikka liikuntaa ei tullutkaan. Äidin hyvä yleiskunto auttaa jaksamaan huomattavasti paremmin niin synnytyksessä kuin vauva-arjessakin. Muista kuitenkin kuunnella kehoasi ja liiku fiiliksen mukaan.


vasemmalla pari paivaa ennen synnytysta huhtikuussa -04 & oikealla synnytyksen
 jalkeen kesalla -04... 9 vuotta sitten!!! Apua, minne aika oikein lentaa???


Raskausaikana kannattaa välttää rajuja  lajeja, kuten esimerkiksi kontaktilajeja (jääkiekko, jalkapallo, salibandy..) myös ratsastusta olisi hyvä välttää, mutta sen sijaan esimerkiksi kävely, jooga, kuntosaliharjoittelu ja uinti ovat hyviä lajeja  myös raskausaikana. Uutta lajia ei myöskään kannata aloittaa raskaudenaikana.

Synnytyksen jälkeen kannattaa aloittaa kävelemään mahdollisimman pian samoin kuin lantionpohjanlihaksien vahvistaminen. Raskaampaa liikuntaa olisi hyvä välttää ainakin jälkitarkastukseen asti. Juoksua en suosittele kuin vasta 6kk synnytyksen jälkeen, ja silloinkin hyvin varovasti, ettei myöhemmin tule ongelmia, esim. virtsankarkailua. 




Millaisia kokemuksia teillä on raskausajan liikkumisesta? Oletko pystynyt treenaamaan ihan normaalisti? 
Raskausajan ruokavaliosta teen vielä oman postauksen. 

2 kommenttia:

  1. Moi! Kiitos tästä odotetusta postauksesta:) Olen itse pystynyt vain käymään kävelyillä, uimassa ja tehnyt kotona esimerkiksi pihatöitä. Muuten olisi supistellut koko ajan. Raskausviikkoja nyt 34 ja odotan vauvan näkemisen lisäksi todella paljon myös sitä, että voisi liikkua enemmän:) Hyvä kun mainitsit tuosta juoksusta, en olisi tiennytkään, että sitä ei heti suositella. Koska voisi aloittaa kahvakuulailun? Olen sitä aiemmin harrastanut jonkin verran ja kuulailemaan pystyisi helposti kotonakin.
    - Milla

    VastaaPoista
  2. Moikka Milla,

    Vihdosta viimein ;) Uinti ja kavely ovat oikein hyvia liikuntamuotoja raskausaikana. Kylla sita sitten ehtii treenata vauvan syntyman jalkeen. Vaunulenkit ovat alkuun oikein hyvaa liikuntaa.

    Joo, monet aloittavat juoksun turhan aikaisin synnytyksen jalkeen, kun tarkeampaa olisi ensin vahvistaa lantionpohjanlihaksia. Sitten kun trampoliinilla voi hyppia haarahyppyja ongelmitta niin voi lahtea juoksemaankin ;) Kaikki palautuvat synnytyksesta eri tahtiin, mutta jos olet kuulaillut aiemminkin ja osaat tekniikan niin aika pian omien tuntemusten mukaan. Kannattaa antaa keholle aikaa palautua synnytyksesta rauhassa ja aloittaa kevyilla kavelylenkeilla, sitten vasta raskaampaa liikuntaa. Vauva, varsinkin se ensimmainen on iso elamanmuutos eli vauva-aikana kannattaa nauttia uudesta nyytista, se vauva-aika kun menee niin akkia ohitse.

    Ihanaa odotusta :)

    Heidi

    VastaaPoista